Kuplivaa iloa jokaiseen päivään

Piristä arkeasi suloisella väripilkulla tai lahjoita persoonallinen hyvänmielen lahja, joka ilahduttaa pitkään. Pilpo Designilta löydät erottuvat, kestävät ja somat tuotteet niin juhliin kuin jokapäiväiseen käyttöön. Koskaan ei voi olla liikaa pussukoita, laukkuja ja kukkaroita. Niitä tarvitaan monenlaiseen eri tarpeeseen – laita pienet tavarat näppärästi järjestykseen, kuljeta kolikot kätevästi mukana tai viimeistele tyylisi juuri sinun näköiselläsi laukulla. Pilpo Design on syntynyt jyväskyläläisen Sanna Snellman-Junnan ideasta. Pilpolta löytyy kukkaroiden ja laukkujen lisäksi joitain asusteita sekä myös omia kankaita ompelijoiden iloksi.

 

Suloisen hilpeää ja klassisen hillittyä

Pilpo Designin tuotteet ovat yksilöllisiä ja persoonallisia. Aivan niin kuin me ihmisetkin. Meitä on kuplivan värikästä, muodokasta ja linjakasta, hassun hauskaa ja hillityn eleganttia. Valikoimasta löytyvät eettiset ja ajattoman tyylikkäät nahkalaukut tuovat pienen palan ylellisyyttä elämään. 

 

Minulle oli alusta asti selvää, että haluan hyödyntää kierrätysmateriaaleja tuotannossa. Kaikki nahkalaukut ja -kukkarot ommellaan vanhoista nahkatakeista. Nahka elää sekä patinoituu kauniisti käyttäjänsä mukana ja paranee vanhetessaan. Jokainen luomus on täysin uniikki oma yksilönsä.

 

Vastapainona klassiselle mustalle löytyy valikoimasta runsaasti myös erilaista värikkään leikkisää kuosia piristämään arkea – pinkkiä flamingoa ja punaista pandaa, suloista kissaa ja pörröistä koiraa sekä pirtsakkaa pilkkua ja tyylikästä raitaa. Nämä laukut ja pussukat piristävät käyttäjäänsä ikään katsomatta. Kaikki tuotteet ompelee Jyväskylässä Pilpo Designin tiimi, johon kuuluu tällä hetkellä Sannan lisäksi kaksi henkilöä.

 

Minulle on tärkeää tukea kotimaista yrittäjyyttä. Olen halunnut pitää tuotannon Jyväskylässä, ja suurin osa Pilpo Designin omista kuoseista on joko itse suunnittelemiani tai muiden suomalaisten suunnittelijoiden käsialaa.

 

Ekologisia pussukoita onnellisille asiakkaille

Pilpo Designille on tärkeää pitää toimintansa mahdollisimman läpinäkyvänä. Tuotannon ollessa pientä, myös laatua on helppo valvoa. Pilpo haluaa kannustaa ihmisiä pois maapalloamme kuormittavasta kertakäyttökulttuurista kohti ekologisia ja kestäviä valintoja. Kaikki tuotteet valmistetaan huolella, ja niille tarjotaan laatutakuu.

Pienenä paikallisena toimijana Pilpo Design pystyy myös toimimaan joustavasti asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaan. Tuotteita voidaan esimerkiksi ostaa joko verkkokaupan tai sosiaalisen media välityksellä, mikä vain on asiakkaalle mukavin vaihtoehto.

Onnellinen asiakas on meille tärkein prioriteetti. Myyn vain tuotteita, joita käyttäisin myös itse ja joiden takana pystyn seisomaan sataprosenttisesti.